OKM:n kansliapäällikkö EDUCA:n vieraana Jyväskylässä

Opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen piti lokakuun alussa Jyväskylässä Uno Cygnaeus -luennon suomalaisen koulutuksen historiasta, nykytilasta ja tulevaisuudesta. Puheenvuorossaan hän rohkeasti arvioi tehtyjä politiikkavalintoja. Kansliapäällikkö keskusteli myös EDUCAn tutkijatohtoreiden kanssa meneillään olevista tutkimushankkeista ja kannusti tutkijoita rohkeasti tuomaan ”järjen ääntä keskusteluun” esim. PISA-tuloksista.

Viime vuosikymmeninä oppimistulokset ovat Suomessa laskeneet ja koulutustasossa on jääty jälkeen kansainvälisestä kehityksestä. ”Korkealentoiset tavoitteet eivät ole toteutuneet ainakaan kaikissa ryhmissä”, Lehikoinen totesi. Miksi ei?

- Meillä on ollut lähes neljännesvuosisata aikaa miettiä, mistä oppimistulosten aika jyrkkäkin lasku johtuu, mutta ehkä se iso kuva on jäänyt näkemättä, hän pohti puheenvuorossaan.

Kansainvälistymistä Lehikoinen pitää aivan valtavana muutostekijänä, jonka merkitys tulee vielä korostumaan. Yhteiskunta on muuttunut, mutta onko koulua uskallettu uudistaa?

- On kyllä tehty koulutuspoliittisia reformeja, joiden tavoitteista ollaan yhtä mieltä, mutta keinoista ei päästä yhteisymmärrykseen, Lehikoinen sanoi.

EDUCA-lippulaivaa Lehikoinen piti valtavan hienona asiana, ja sen mittaluokkaa huikeana. Lehikoinen kannusti rohkeasti EDUCA:n tutkijoita lähestymään päättäjiä ja esittelemään tutkimustuloksiaan.

- Ministeriöissä ja valtioneuvostossa käydään mielellään  keskusteluja tutkijoiden kanssa, joilla on antaa tietoa päätösten tueksi sekä ratkaisujen eväitä, hän sanoi.

Lehikoinen päätti inspiroivan puheenvuoronsa toteamalla, että koulutusjärjestelmän ei tarvitse vain sopeutua nykytilanteeseen.

- Voisimmeko lisätä ymmärrystä siitä, miksi näin on tapahtunut, ja miten voisimme luoda toteutettavissa olevan toivon horisontin meidän nuorille? Näin pääsemme tekemään viisaita ratkaisuja.

Luennon jälkeen Anita Lehikoinen kuuli neljän EDUCAn tutkijatohtorin, Saija Volmarin, Ville Mankin, Tiina Mäkelän ja Jenni Ruotsalaisen tutkimuksista. Osallistujat kiittelivät ajatuksia herättäneestä luennosta sekä lämminhenkisestä, avoimesta keskustelusta.