Kuulumisia 9. observointiseminaarista
EDUCA-lippulaivan johtaja, professori Marja-Kristiina Lerkkanen ja kasvatuspsykologian professori Sigrun K. Ertesvåg University of Stavangerista (EDUCA:n IAB:n jäsen) olivat perustamassa verkostoa, joka on nyttemmin laajentunut pohjoismaista (Suomi, Norja ja Ruotsi) myös muualle Eurooppaan. Tänä vuonna osallistujia oli etäyhteydellä myös Australiasta ja Yhdysvalloista.
Vaikka osallistujien määrää on hiukan rajoitettu, jotta workshopissa korostuu alkuperäinen idea eli aito vuorovaikutteisuus ja keskustelu jaettujen tutkimusteemojen ympärillä, niin workshopiin osallistuu joka vuosi myös uusia tutkijoita. Se on verkostossa parasta, sanoo professori Eija Pakarinen tutkimusalue 2:n johdosta.
- Saamme näin ollen aina uusia näkökulmia, mikä on hyvä asia. Osa osallistujista taas on ollut mukana ihan väitöskirjapolkunsa alusta lähtien, ja on hienoa seurata, miten vuosien varrella artikkeleita on julkaistu ja väitöskirjat ovat valmistuneet.
Tällä kertaa workshopissa oli kaksi ajankohtaisiin teemoihin tarttuvaa keynotea, jotka herättivät valtavasti kiinnostusta myös laajemmin, sillä ne striimattiin. Ensimmäisen keynoten piti professori Rebecca Lazarides (University of Potsdam), joka kertoi tekoälyn käytöstä videoaineistojen analysoinnissa. Toisen keynoten piti Teachstonen CEO ja Co-founder Bridget K. Hamre. Hän kertoi videoaineistojen käytöstä opettajien ammatillisen kehittymisen välineenä.
Lisäksi yliopistonlehtori Tuomo Virtanen piti metodiesityksen liittyen aineiston analysointimenetelmiin ja niihin liittyviin valintoihin. Keynotet ja metodiesitys olivat erittäin ajankohtaisia EDUCA-lippulaivassa tehtävän tutkimuksen näkökulmasta, Eija Räikkönen kertoo.
- Niissä oli hienosti huomattavissa tutkimusalueiden rajojen ylittämistä. Osallistujien suullisten esitysten lisäksi ohjelmassa oli myös posterisessio. Kahden intensiivisen ja antoisan päivän jälkeen ideoimme jo osallistujien kanssa vuoden päästä järjestettävää seuraavaa tapaamista.

