Marja-Kristiina Lerkkasesta dekaani Jyväskylän yliopistoon
Jyväskylän yliopiston rehtori Jari Ojala on nimennyt tiedekuntaneuvostoja kuultuaan Jyväskylän yliopiston tiedekuntien dekaanit toimikaudeksi 1.1.2026–31.12.2029.
Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnan dekaanina aloittaa tammikuussa 2026 kasvatustieteen professori Marja-Kristiina Lerkkanen, joka johtaa myös EDUCA Koulutuksen tulevaisuus -lippulaivakonsortiota. Dekaanin työtehtävät risteävät hyvin EDUCA-lippulaivan sidosryhmäyhteistyön ja tutkimustoiminnan kanssa, joten Lerkkanen jatkaa edelleen myös lippulaivan johtajana.
Marja-Kristiina Lerkkanen on toiminut kasvatustieteiden ja myöhemmin kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnassa professorina vuodesta 2014, ja viimeisen kahdeksan vuoden ajan opettajankoulutuslaitoksen tutkimuksesta vastaavana varajohtajana. Hänellä on laaja kokemus kansallisesta ja kansainvälisestä tutkimus- ja opetustoiminnasta sekä niihin liittyvistä yhteistyöverkostoista ja luottamustehtävistä.
EDUCA-lippulaivayhteisö onnittelee lämpimästi uutta dekaania, Marja-Kristiinaa!
Lisätietoja yliopiston dekaanivalinnoista: https://r.jyu.fi/Grz

