Muistoseminaarissa kunnioitettiin akatemiaprofessori Katariina Salmela-Aron merkittävää uraa

Helsingin yliopistoon kokoontui aurinkoisena lokakuun perjantaina 10.10.2025 edesmenneen EDUCA-lippulaivan varajohtajan, akatemiaprofessori Katariina Salmela-Aron kollegoita, ystäviä, opiskelijoita ja perheenjäseniä muistelemaan hänen saavutuksiaan kehityspsykologian alalla Suomessa ja kansainvälisesti.

Helsingin yliopiston rehtori Sari Lindblom muisteli entistä opiskelutoveriaan ja julkisti yliopiston muotokuvakokoelmaan Galleria Academicaan ripustettavan valokuvateoksen, jonka on ottanut Markku Verkasalo. Muotokuvan paljastivat Eija Jantunen ja Olli-Pekka Heinimäki.

Seminaarin koollekutsujana ja puheenjohtajana toimi Salmela-Aron Minds Hub -tutkimusryhmää nyt luotsaava yliopistotutkija, dosentti Katja Upadyaya. Dekaani Johanna Mäkelä avasi seminaarin nostaen esille Salmela-Aron valtavan merkityksen Helsingin yliopiston kasvatustieteelliselle tutkimukselle ja sen kansainväliselle asemalle.

Katariina Salmela-Aron viimeistä suurta tutkimushankekokonaisuutta EDUCA-lippulaivaa ja siinä tehtyä hedelmällistä yhteistyötä esitteli professori Marja-Kristiina Lerkkanen Jyväskylän yliopistosta. Myöhemmin myös professori Matti Sarvimäki Aalto-yliopistosta avasi yleisölle Salmela-Aron merkittävää roolia lippulaivahankkeen käynnistämisessä.

Helsingin yliopiston opiskelijoista koostuva lauluyhtye esitti a cappella -musiikkia puheenvuorojen välissä. Tilaisuudessa kuultiin myös professori emerita Lea Pulkkista Jyväskylän yliopistosta.

Tilaisuutta oli saapunut kunnioittamaan Salmela-Aron läheisiä tutkijakollegoita ja ystäviä kotimaasta ja ulkomailta. Alla kuvassa vasemmalla ylhäällä professori Frosso Motti-Stefanidi Kreikasta (National and Kapodistrian University of Athens). Ylhäällä oikealla professori ja ystävä jo opiskeluvuosilta Kirsti Lonka, joka kertoi yhdessä tehdyistä oppimiseen, teknologiaan ja hyvinvointiin liittyvistä tutkimuksista vuosina 2013-2025.

Muotokuvan ottanut Markku Verkasalo muisteli muutaman vuoden takaista kuvaussessiota Salmela-Aron kanssa.

Viereisessä huoneessa esitettiin tauoilla Salmela-Aron opiskelijoiden tilaisuutta varten toimittamia videotervehdyksiä. Lounastauon jälkeen Salmela-Aron muistoseminaari jatkui sekä kansainvälisin että kotimaisin puheenvuoroin ja tervehdyksin. Iltapäivän keynote-puheenvuoron piti pitkäaikainen läheinen kollega, professori Barbara Schneider Michigan State Universitysta Yhdysvalloista.

Akatemiaprofessori Katariina Salmela-Aro In Memoriam (1961-2025)